
Pohjolan Vihreä Vyöhyke- energiapalkinto 2010 May-Britt Häggille
![]()
Keskipohjola-komitean energiapalkinto jaetaan jo kolmannen kerran. Tänä vuonna palkinnonsaaja on professori May-Britt Hägg, Trondheimin yliopistosta. Palkinto on arvoltaan
30 000 Ruotsin kruunua. Pohjolan Vihreä Vyöhyke on Keskipohjola-alueen yhteinen profiili, joka on syntynyt elinkeinoelämän ja maaseutukehittämisen yhteistyön tarpeesta koskien energia- ja ympäristökysymyksiä. Kaikki toiminta, jota tehdään Keskipohjolassa varmistamaan tulevien sukupolvien hyvinvointi istuu luonnollisesti käsitteen "Pohjolan Vihreä Vyöhyke" alle. Keskipohjola-komitean ympäristö- ja energiapalkintojen tavoitteena on edistää yrittäjyyttä ja uusien työpaikkojen syntymistä Keskipohjolassa sekä vahvistaa alueen profiilia ekologisesti kestävänä alueena. Palkintojen tavoitteena on myös innostaa palkinnonsaajia jatkamaan työtään ja siten innostaa myös muita Keskipohjola-alueen toimijoita toimimaan hyvän ympäristön ja kestävien energiaratkaisujen puolesta. Palkinto jaettiin virallisesti Keskipohjola-komitean syyskokouksessa 17. marraskuuta Jyväskylässä, palkinto jaettiin shekin muodossa. Pohjolan Vihreän Vyöhykkeen energiapalkinto 2010 myönnetään professori May-Britt Häggille, Norjan teknis-luonnontieteellisestä yliopistosta Trondheimista. May-Britt Hägg on vahvasti ympäristötietoinen henkilö ja on vuosien ajan työskennellyt kaasujen puhdistukseen liittyvien teknologisten ratkaisujen kanssa. Hänen tutkimuksensa uusiutuvan energian ja ympäristöteknologian parissa sisältyy myös Keskipohjola-komitean keväällä 2010 antamaan lausuntoon aiheesta. Muut palkintoehdokkaat olivat: Lisätietoja : |
