Tavoitteena on ollut kasvattaa kulttuuri-identiteetin ja kulttuuriperinnön ymmärrystä, ihmisten yhteen tuominen sekä kulttuuritapahtumien avulla tukea muuta hankkeen toimintaa. Osion loppuraportti
(*pdf, eng)
Kulttuuriosiossa työskenneltiin kahdeksan alaprojektin/ tapahtuman parissa.
Nämä olivat:
1) Keskipohjolapäivät - Keskipohjolan Infokiertue 2006-2007
Lue lisää infokiertueesta tapahtuman omalta sivulta, Keskipohjolan Päivät.
2) Turistit museossa -seminaari 14.-16.6.2007
Seminaari järjestettiin Luoston Metsäkulttuuripäivien yhteydessä. Seminaaripäivien aikana pohdittiin mm. museoiden, matkailijoiden ja talouden suhdetta sekä perinteiden elävöittämisikeinoja. Oheisohjelmasta löytyi mm. höyrylaiva-risteilyä ja konserttia Retretissä. Seminaari oli avoin kaikille kiinnostuneille.
Metsäkulttuuripäivät (MetKu) järjestetään Lustolla vuosittain viikkoa ennen juhannusta. Metsäkulttuuripäivät on monipuolinen kesätapahtuma kaikenikäisille metsän ystäville.
Ohjelmassa on mm. kisajännitystä metsäammattilaisten taitolajeissa, Metsätoria, työnäytöksiä ja -pajoja, esittelyjä ja tietoiskuja mm. metsänomistajille. Esimerkiksi Luston perusnäyttely kertoo ihmisen ja metsän suhteesta ennen ja nyt ja avaa myös ajatuksia metsäkulttuurin tulevaisuuteen.
Lisätietoja: www.lusto.fi
Osahankkeen yhteyshenkilö:
Martti Koponen, Savonlinnan maakuntamuseo,
s-posti: martti.koponen@savonlinna.fi
3) Arkeologiapäivät
Kolmipäiväiset arkeologiapäivät järjestettiin 14.-16. kesäkuuta 2007 Saarijärvellä. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Keski-Suomen museoyhdistyksen/muinaistutkijoiden kanssa.Lisätietoihin.
4) Kansanmusiikki
Tarkoituksena oli järjestää eräänlainen "roadshow", jossa 8-9 nuorta Keskipohjolan alueelta kiertää aluetta esiintyen noin kahden viikon ajan eri paikoissa. Toteutettiin huhtikuussa 2007.
Jämtlanti vastasi osahankkeen toteuttamisesta.
5) Keskipohjolan Kuvataide
Ympäristö - ja maisemataiteen taiteilijatapaamiset elo-syyskuussa 2006.
Tällä hankkeella pyrittiin mm. herättämään eloon virkistysalue Klæbu -kunnassa, joka sijaitsee Trondheimin lähellä.
Ympäristöystävällisessä hankkeessa oli olennaista luonnon omien materialien käyttö.
9 alan taitelijaa (2 Etelä-Tröndelagista, ja 1 jokaisesta seitsemästä muusta Keskipohjola -alueesta) kutsuttiin mukaan hankkeeseen työskentelemään yhdessä ja luomaan näyttely luonnon helmaan.
Tapahtuma toteutettiin 25.8.-3.9. Kleabussa, Etelä-Tröndelagissa.
Katso kuvat & tapahtumakuvaus: www.samtidskunst.no
(-> Prosjekt -> Æ Ø Å)
Lisätietoja:
Knut Wik, Sör-Tröndelags fylkeskommune
Puh. +47 7386 6011,
s-posti: knut.wik@stfk.no
6) Keskipohjolan Artistifoorumi 14.-16. lokakuuta 2005 Vaasassa
14.-16. lokakuuta Vaasassa järjestettiin Keskipohjolan Artistifoorumi. Tapahtuma oli kutsunut paikalle musiikkifestivaalijärjestäjiä ja artisteja Keskipohjolasta kaksipäiväiseen seminaariin ja kaupungintalolla pidettävään suureen konserttiin. Artistit esiintyivät myös Pohjola-Nordenin liittokokouksessa sekä Espa15-klubilla lauantai-iltana.
Seminaarissa keskusteltiin niistä haasteista joiden kanssa useat festarit kamppailevat eli mm. rahoituksesta, laajenemisesta sekä sponsoroinnista.
Foorumi onnistui todella hyvin ja parasta oli, että se synnytti myös mahdollisuuksia yhteistyön jatkamiseen. Keskusteltiin mm. erilaisista mahdollisuuksista laajempaan verkostoitumiseen: esimerkiksi esiintyjien varaamisesta festareille, yhteisestä markkinoinnista Keskipohjolan nettisivuilla, yhteisestä festariesitteestä Keskipohjolan Päivät- tapahtuman yhteyteen, joka on yksi ProMidNord -hankkeen alaprojekti.
Lisäksi keskusteltiin festarijärjestäjien mahdollisuudesta tutustua toistensa tapahtumiin, mutta se vaatisi ulkopuolista rahoitusta.
Seminaariin osallistui 17 festarijärjestäjää, kaikki kahdeksan Keskipohjola -aluetta edustettuina. Konsertteihin osallistui 32 artistia viideltä eri alueelta ja yleisömäärä konserteissa oli noin 500 henkilöä.
Lisätietoja:
Marianne Lang, projektisihteeri,
Puh. +358 6 320 6531,
s-posti: marianne.lang@obotnia.fi
7) Graafinen suunnittelu Keskipohjolassa Design-näyttely marraskuussa 2005 19.11. alkaen Sundsvallissa
Graafisen suunnittelun keskipohjoismainen näyttely avattiin Sundsvallin museossa 19. marraskuuta. Graafinen suunnittelu on ajankohtainen ja monipuolinen aihe, joka haluttiin nostaa Desing 2005 -vuoden kunniaksi esille.
Näyttelyssä esiteltiin mainostoimistojen "parhaita töitä", kulttuuritapahtumien julisteita, logoja, piktogrammeja, typografisia esimerkkejä luettavuuden merkityksestä, "taitelijakirjoja", kirjasintaidetta ja niin edelleen. Lisäksi Milkon maitopurkkipakkaus sai näyttelyn aikana uuden ilmeen, jonka olivat suunnitelleet opiskelijat Mittuniversitetiltä ja Ålsta Folkhögskolanista.
Näyttelyn tiimoilta järjestettiin kilpailu Keskipohjolan mainostoimistoille ja muille graafisille suunnittelijoille, jossa näitä pyydettiin lähettämään parhaat työnsä tuomariston arvioitaviksi. Töitä lähetettiinkin suuri määrä ja runsaat kaksikymmentä valittiin näyttelyyn.
Tuomaristo koostui arvovaltaisista alan asiantuntijoista ja se valitsi kolme tasavertaista palkinnonsaajaa:
- Bennet AS, Trondheim, vuosikertomuksestaan Tröndenergille 2001. Perustelut: "Vuosikertomus jännittävässä asussa."
- Susanne Ekelund, PoP Kommunikation, Härnösand. Ruokakirjasta Gudagott, jossa esitellään Keskipohjolan ruokaperinteitä. Perustelut:"Maukas kokkikirja tarkkaan harkitussa yksinkertaisuudessa."
- Jussi Jäppinen, Jyväskylä, Kirjasta Katsojan kirja, jossa esitellään Jäppisen Jyväskylän kaupungiteatterille tehtyjä käsiohjelmia ja julisteita. Perustelut:"Suuri yllätys pienessä paketissa."
Näyttely oli avoinna Sundsvallin museossa 11/2005 - 2/2006
Designseminaari 2-3 helmikuuta 2006 Sundsvall, Mittuniversitet
Lisäksi tapahtuman yhteydessä järjestettiin Sundsvallissa Keskipohjola- seminaari graafisesta suunnittelusta. Seminaari sisälsi mm. luentoja, joissa valotettiin suunnittelun/graafisen suunnittelun eri näkökantoja, mutta myös opintovierailuja ja iltaohjelmaa.
Lisätietoja:
Kiki Hammarström, Västernorrlannin maakäräjät
Puh. +46 61 18 03 35,
s-posti: kiki.hammarström@lvn.se
ja www.div.se/grafiskform
8) Pohjolan Vihreä Teatteri - ympäristöystävällinen nuorisoprojekti
Tässä kulttuurihankkeessa tehtävänä oli tuottaa teatteriesitys teeman "Ympäristöarvot - Pohjolan Vihreä Vyöhyke" ympärille. Tavoitteena oli tuottaa esitys, joka käsittelee ja välittää Keskipohjolan ympäristöpolitiikan arvoja sekä saa nuoret kiinnostumaan ympäristöpolitiikasta.
Viideltä Keskipohjolan alueelta saatiin mukaan 13-16 -vuotiaista koostuva koululuokka/teatteriryhmä, joka esitti näytelmänsä mm. oman koulunsa muille oppilaille. Kaikkien näytelmien pohjana oli norjalais-dramaatikko Rasmus Rohden käsikirjoittama näytelmä “Intiaanimetsä“. Pieneen kylään sijoittuvassa näytelmässä paikalliset viranomaiset päättävät, että kylän läpi rakennetaan moottoritie ja tämä saa ympäristöaktivistit ja paikalliset nuoret nousemaan kapinaan, mm. läheistä "Intiaanimetsää" suojelemaan. Näytelmän genreä voisi kutsua vihreäksi komediaksi.
Hankkeen päätteeksi järjestettiin kolmipäiväiset teatterifestarit 26.-28. toukokuuta 2006 Norjassa Levangerissa . Festari oli kaikille näytelmän tehneille ryhmille, ja juhlien aikana jokainen esitti näytelmänsä. Tämä antoi käsitteelle "Keskipohjola -yhteistyö" konkreettista sisältöä - ja loi suhteita alueen nuorten välille.
Lue raportit teatterifestareilta:
www.unginfo.nt.no